Reilaajat 2025

Reilipassissa: 2 days left, eli yksi päivä jää käyttämättä, jätimme sen tarkoituksella hätävarapäiväksi. Hotelliaamiaisen jälkeen kävimme tervehtimässä tyttärenpoikiamme Lukaa ja Adamia sekä heidän vanhempiaan. Tapasimme myös ensimmäistä kertaa Annin perheen kissat Hertan ja Lennin. Ja tämän jälkeen treffasimme tyttäremme Ellan ja hänen kumppaninsa Veeran. Oli ihana vaihtaa kuulumisia, vaikka enimmästään taisimmekin puhua meidän matkastamme 😊

Sittenpä olikin aika suoria Joensuun-junaan. Istahdimme ekaan luokkaan (Rento), mutta emme olleet ostaneet paikkalippuja. Katsoimme VR:n sivuilta, että muutama paikka olisi vapaana. Joensuusta Outokumpuun ei enää illalla kulkenut bussia, joten tyttäremme Paula ystävällisesti lupasi tulla nuorimmaisensa Aslan kanssa meitä asemalta vastaan. Ja illalla kotona sitten SAUNAAN pesemään matkan rasitukset pois!

Kiitos kaikille matkaamme seuranneille, toivottavasti olette saaneet edes pienen häivähdyksen siitä, mitä olemme kokeneet. Lisäämme vielä myöhemmin matkamme statistiikkaa, eli toteutuneen reitin ja kuljetun matkan tiedot.

Alla olevan patsaan kuvasimme A Corunassa, ja ajattelimme jo silloin, että ehkä se kuvaisi hyvin meitä reilin lopussa. Ihan noin vakava tilanne ei onneksi ole, ja olemme kiitollisia siitä, että kuukauden matka sujui ilman suurempia ongelmia tai terveyspulmia. Sitten vain uusia reittejä suunnittelemaan.

Loistavan aamiaisen jälkeen suuntasimme metrolla päärautatieasemalle ja jätimme rinkat sinne säilytykseen. Sitten oli vuorossa pikainen tutustuminen Kööpenhaminaan, no, lähinnä halusimme nähdä omin silmin rantakivellä istuvan Pienen merenneidon, Den Lille Havfrue. Siellä toinen pikkuinen parka istui kaikkien turistien töllisteltävänä ja kuvattavana, myös meidän. Käveleksimme vielä hetken rantaa pitkin, ja siitä suorimme takaisin rautatieasemalle hakemaan rinkkamme.

Oli outoa valita junan sijaan lento, mutta niin vain matkustimme metrolla Kööpenhaminan lentokentälle. Rinkat pujotimme taas ennen ruumaan laittoa pusseihin, jotta ne tulisivat mahdollisimman ehjinä perille. Turvatarkastus oli tällä kertaa tosi tiukka: Jarilta piti ottaa housujen henkselitkin irti, mutta niin vain päästiin läpi housuja kannatellen. Näin tarkassa syynissä emme ole millään kentällä vielä olleet – hyvä, että turvallisuudesta huolehditaan. Kansainvälisellä alueella kävimme ensin syömässä ja sitten ihan pienesti ostoksilla.

Ja sitten oli vuorossa lento Helsinkiin, jossa yövyimme vielä yhden yön lisää, jotta voisimme tavata tyttäriämme ja tyttärenpoikiamme vaikka ihan lyhyesti. Kesällä sitten Outokummussa tavataan toivottavasti pidemmästi. Lento Kööpenhaminasta Helsinkiin sujui oikein hyvin ja ajallaan, kokonaispituus puolitoista tuntia. Tulimme lähijunalla keskustaan ja majoituimme hotelliin. Ja pitihän euroviisuja katsella edes vähän aikaa ennen unia.

Rail Planner ilmoitti: 4 days left, eli loppu häämöttää. Hyvin nukutun yön jälkeen Hampuri näytti aurinkoisen puolensa: aamusta lämpöä ja aurinkoa oli 14 asteen verran, ja päiväksi oli luvassa enemmänkin asteita. Emme kuitenkaan jääneet odottelemaan Hampurin lämpöä vaan matkasimme reilimme viimeisen ulkomaan junaetapin Hampurista Kööpenhaminaan. Emme olleet saaneet paikkalippuja aamun junaan, joten lähdimme matkaan yhden maissa iltapäivällä. Matka-aika oli alle viisi tuntia, joten ennätimme hyvin illaksi perille.

Vaikka matkalle oli Seat recommended, ajattelimme ottaa varman päälle ja ostaa paikat. Tänään ei ollut yhtään junanvaihtoa, joten periaatteessa saisimme rauhassa levittäytyä penkeillemme. No, totuus oli toisenlainen: ensimmäisen luokan vaunun ilmanvaihto oli rikki, joten kaikki ekaluokkalaiset sijoitettiin toisen luokan vaunuun sekalaisessa järjestyksessä eivätkä paikkalippujen numerot enää päteneet. Päädyimme istumaan vastakkain hollantilaisen pariskunnan kanssa, he olivat menossa pariksi viikoksi Tanskaan lomalle. Siinä sitten kolme ja puolen tunnin aikana käsiteltiin aihe jos toinenkin, he jäivät junasta tuntia ennen Kööpenhaminaa.

Junassa ei ollut ravintolavaunua, mutta Tanskan puolella meille annettiin pussukat, joissa oli pientä syötävää ja juotavaa, myös kahvia oli tarjolla. Omat lounaseväät olivat siis tarpeen.

Juna Kööpenhaminaan oli lopulta puoli tuntia myöhässä. Kun pääsimme asemalle, aloimme selvitellä, mistä saisimme julkisen liikenteen liput. Automaatti löytyi, ja siitä sitten pyyhkäisimme muutaman mutkan kautta metroon. Täällä metron saapumista odotetaan ovien takana, ei siis suoraan laiturilla. Yhdellä metrovaihdolla pääsimme hotellille – ja leukamme aukesivat: mihin oikein olimme tulleet! AC Hotel by Marriott Bella Sky kohosi edessämme korkeuksiin mitä kummallisimmissa kulmissa. Tämä hotelli oli reilimme hienoin ja tietysti kallein, mutta menköön reilin viimeisenä ulkomaan yöpymisenä. Kyllä korkeanpaikankammoista (Jaana) heikotti olla 10. kerroksessa.

Huomenna vietämme päivän Köpiksessä ja lähdemme iltalennolla Suomeen, täältä tullaan kotomaa 😊

Gdanskin aamu valkeni sateisena, ja olimme hyvillämme, ettei eilen satanut – toki museokierroksella sade ei olisi ollut niin suuri vaiva. Kun tarkistimme Rail Plannerista junan lähtöajan, huomasimme, että Jaanan Plannerissa tämän päivän matka oli saanut merkinnän: Journey not Possible ja että matka oli harmaana. Jarilla sen sijaan oli vain Replacement transport. Ilmeisesti kyse oli viimeisen junanvaihdon mahdottomuudesta, kun Berliiniin tulevan junan ennakoitiin olevan myöhässä, joten emme ennättäisi Hampurin junaan. Näitä sattuu, ja katsoimme jo valmiiksi, että Berliinistä Hampuriin menee myöhemminkin junia, joten olettavasti pääsisimme tänään perille. Taas yksi vahvistus, että täsmälliseksi ajatellussa Saksassa ainakin junat myöhästelevät.

Juna Gdanskista lähti ajallaan ja oli ajallaan myös vaihtopaikassa kohti Berliiniä. Vaihto junasta toiseen sujui supsikkaasti, ja taas oltiin ensimmäisen luokan loosissa, jossa oli plussana ilmainen kahvi-, mehu-, vesi- ja suklaatarjoilu. Toki budjettimatkalaiset tarttuivat tilaisuuteen, ja huuhtoivat omat eväänsä alas ilmaisjuomilla. Puolan puolella junat kulkivat täsmällisesti ajallaan.

Sitten tultiin Saksan puolelle, ja niinhän siinä kävi, että Berliinin-juna saapui myöhässä asemalle ja missasimme junayhteyden Hampuriin. Eipä siinä muuta kuin lippuluukulle vaihtamaan paikkalippuja seuraavaan Hampurin-junaan. Saimmekin uudet paikat entisten tilalle ja vieläpä nopeampaan junaan kuin aiempi olisi ollut. Nyt ykkösluokassa oli mukavat nahkapenkit eikä enää looseja. Mikäs oli matkustaessa, vaikka junayhteyden menetys vähän ottikin (Jaanan) hermoon – kyse oli vain parista minuutista. Perille pääsimme, majoituimme rautatieaseman läheiseen hotelliin, kävimme illastamassa, ja kun Hampurissa olimme niin tietenkin hampurilaisella ja sitten pienellä kävelykierroksella ja uutisten jälkeen unille.

Vielä sananen Gdaskista. Olemme olleet Puolassa aiemminkin, sekä Krakovassa että Varsovassa, ja nyt Gdansk liittyi näiden myönteisten kokemusten joukkoon. Puolaa on ilmeisesti pidetty vähän takapajulana muuhun Eurooppaan verrattuna, mutta meidän matkoillamme kaikki on toiminut oikein hyvin. Kaupungit ovat olleet siistejä ja ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia, vaikka aina ei yhteistä kieltä ole ollutkaan. Museot ovat hyvin pidettyjä ja aiheet kiinnostavasti esiteltyjä. Ei siis moitittavaa. Eikä hintatasokaan päätä huimaa. Emme tälläkään kertaa vaihtaneet Puolan zlotyja, sillä pärjäsimme Walletilla mainiosti; no ehkä tipit jäivät antamatta.

Tämän päivän kohteemme Hampuri oli meille nyt vain yöpymiskaupunki, emmekä edes havitelleet mitään nähtävyyksiä sen enempää. Huomenna matka jatkuu Kööpenhaminaan, Tanskaan, josta sitten lennähdämme koto-Suomeen, Helsinkiin. Saimme suht edulliset lennot, joten siksi Köpis.

Tänään Jaana vapautti jäädyttämistään kirjaston varauksista jo neljä kirjaa. Arkeen palaaminen siis kangastelee mielessä, vaikka reissu onkin ollut antoisa ja mukava. Pikkuhiljaa muutkin kotiasiat alkavat ajankohtaistua, sillä Jari on jo etäsäätänyt kodin ja vesivaraajan lämpöjä ylöspäin.

Museopäivään olimme valinneet kaksi erilaista museota: Toisen maailmansodan museon Muzeum II Wojny Światowej, Museum of the Second World War sekä Gdanskin meripihkamuseon Muzeum Bursztynu, Museum of Amber. Molemmat osoittautuivat käymisen arvioisiksi paikoiksi, ne ovat uusia ja näyttelyt kiinnostavasti koottuja. Lippujen hinnat olivat edulliset ja niihin tuli vielä eläkeläisalennus.

Toisen maailmansodan museo avaa nimensä mukaisesti toisen maailmansodan tapahtumia aikajärjestyksessä, ja myös Suomen tapahtumat tuona aikana olivat esillä. Itse museorakennus on uusi, vuodelta 2017, ja arkkitehtuurinsa puolesta yllättävä jo ulkoapäin; varsinainen museo on kuitenkin maan alla pohjakerroksessa. Näyttely sisältää paljon interaktiivisia tauluja, lyhyitä videoita, rekvisiittaa ja jopa sodan aikaisten katujen jäljennöksiä. Sisätilat olivat hiukan sokkeloiset, mutta löysimme kuitenkin tiemme ulos.

Gdanskin on sanottu olevan maailman meripihkakaupunki, joten siinä mielessä se on oiva paikka tälle museolle. Tämä uusi meripihkamuseo on rakennettu vanhaan ristiritarien aikaiseen myllyyn, ja se on avattu kesällä 2021. Näytteillä on paitsi erilaisia ja erikokoisia meripihkakimpaleita myös siitä tehtyjä lukuisia esineitä. Sisätilat ovat hämyisät, seinät ja lattiat ovat mustat, mikä nostaa meripihkan hienosti esille. Toki esillä on myös viittaus meripihkahuoneeseen, joka katosi mystisesti toisen maailmansodan lopussa.

Päivä oli tuulinen, joten emme lähteneet meren rantaan asti, mutta kävelimme kuitenkin kaupungilla ja silmiin sattui monta kiinnostavaa rakennusta. Päivällisen kävimme syömässä paikassa nimeltään O.Mandu, jossa oli tarjolla perinteistä puolalaista ruokaa, keitettyjä nyyttejä, pierogi. Ruuan ulkonäkö ei ehkä ole niin herkullinen kuin maku. Söimme sekä pää- että jälkiruokanyytit, kyllä maistui!

Huomenna lähdemme Gdanskista kohti Hampuria, jossa yövymme hotellissa. Kotimatka on jo hyvässä vauhdissa.

Hyvästi Berliini! Matkustimme asunnoltamme Berliinin aamuruuhkaisessa bussissa rautatieasemalle, rinkkojen kanssa oli pientä haastetta mahtua kyytiin. Jo eilen olimme kiinnittäneet huomiota Berliinin keskustan alueella pyörineisiin poliiseihin: oli autoa, moottoripyörää ja jalkamiestä. Myös tänään aamulla heitä oli liikkeellä sankoin joukoin, ja sitten syykin selvisi Helsingin Sanomista: ”Sadat poliisit tekevät ratsioita Saksassa, kohteena salaisen rinnakkaisvaltion luonut militanttiryhmä.” Median mukaan ryhmä on äärioikeistolainen, ja sisäministeriö oli juuri tänään kieltänyt sen toiminnan, siksi poliisioperaatio.

Ensin matkustimme junalla Puolan rajan yli, ja selvisi, että buukkaamamme ensimmäisen luokan liput todella olivat ensimmäisessä luokassa – kuuden hengen loosivaunussa. Meidän kanssamme matkusti noin ikäisemme englantilainen pariskunta, joka myös oli kuukauden reilimatkalla. He olivat matkalla Suomeen Baltian maiden kautta poikansa häihin. Mikä hauska yhteensattuma ja englannin tehotuokio!

Myös toisessa junassa kohti Gdanskia matkasimme ensimmäisen luokan loosissa, mutta nyt seura oli hiljaisempaa, lienevätkö olleet puolalaisia, se ei selvinnyt. Vaivihkaa söimme eväämme ja nousimme junasta Gdaskissa. Majoittumisessa oli pientä säätöä, sillä sisäänkirjautumisen ohje oli puutteellinen, mutta airbnb-vuokraaja tuli nopeasti apuun. Sitten teimme normaalin kierroksen: kauppa, päivällinen, pieni kävely kaupungilla ja kämpille uutisia katsomaan. Huomenna onkin sitten vaihteeksi museopäivä 😊

Tänään meillä oli omatoiminen, julkisen liikenteen välineillä tehty Berliinin muutamien nähtävyyksien kierros. Ihan ensin suuntasimme lyhyen matkan päässä Berliinin keskustasta sijaistevaan Humboldthain-ilmatorjuntatorniin; vuosina 1940–42 Berliiniin rakennettiin kolme tornia liittoutuneiden ilmahyökkäyksiä vastaan. Sodan jälkeen liittoutuneet räjäyttivät tornit, mutta nyt osa rakennelmista on kunnostettu, ja myös maanalaisiin bunkkereihin on opastettuja kierroksia. Kiipesimme (taas kerran) portaat tornin huipulle, mutta emme osallistuneet maanalaiselle kierrokselle; kierroksia järjestää yhdistys nimeltään Berliner Unterwelten, ja niille osallistuville on tiukat vaatimukset eikä kuvaamista sallita.

Tornista lähdettyämme poikkesimme vehreään ruusupuutarhaan, Rosengarten, joka oli geometrisesti suunniteltu rauhan tyyssija. Ruusut eivät vielä kukkineet, mutta alppiruusut olivat jo kukassa. Voi vain kuvitella, millaista puutarhassa on kesemmällä; luin netistä, että eri ruusulajeja on noin 70. Puutarhurit olivat ahkeroimassa, ja alue oli tosi hyvin hoidettu.

Seuraavaksi lippasimme Brandenburgin portille munkkikahvien kautta. Berliinin muurin aikana portti symboloi kaupungin kahtiajakautumista, mutta muurin murtumisen jälkeen se muuttui koko Saksan yhdistymisen symboliksi, tosin portti on rakennettu jo yli 200 vuotta sitten. Ja ihan Brandenburgin portin läheisyydessä sijaitsee holokaustin muistomerkki, joka koostuu 2 711 betonipilarista. Pilarit muodostavat järjestelmällisen sokkelon, ja ne kohoavat jopa useiden metrien korkeuteen.

Sitten kierroksemme suuntautui jakautuneen Saksan kuuluisimmalle rajanylityspaikalle, Checkpoint Charlie, jonka Itä-Saksan asukkaat pääsivät ylittämään vain harvalle myönnetyllä erikoisluvalla. Juuri tämän raja-aseman tuntumassa tapahtui erityisen paljon pakoyrityksiä, jotka usein päättyivät huonosti. Nykyisin vanhoista raja-aidoista on jäljellä enää uudelleenrakennettu vartijakoppi, jonka edessä monet näyttivät kuvauttavan itseään.

Tämän päivän viimeisenä rastina oli Spree-joen pohjoispuolella sijaitseva pisin jäljellä oleva osa Berliinin muuria. Länsi-Berliinin puoleinen sivu oli täynnä graffiteja, mutta Itä-Berliinin puoleiselle sivulle taitelijat ovat maalanneet taideteosten sarjan – kyseessä on maailman suurin ulkoilmagalleria, East Side Gallery. Muurin kokonaispituus on 1 316 metriä, ja se on yksi harvoja Berliinin muurista säilytettyjä osia.

Nyt oli päivän kierroksemme valmis, ja lähdimme kämpille, kauppaan ja syömään. Huomenna meillä on uusi suunta: junailemme kohti Puolan Gdanskia.

Äitienpäivän aamu valkeni aurinkoisena, ja aamutoimien jälkeen suuntasimme päivän museokierrokselle – huomennahan museot ovat pääosin kiinni. Kahdella metrolla ja yhdellä bussilla pääsimme ensimmäiselle etapillemme: RAF Gatow, jossa sijaitsee ilmavoimien museo, Luftwaffenmuseum der Bundeswehr. Näytteillä oli lentokoneita eri vuosikymmeniltä ja eri sodista.

Ilmailun alkuajoilta koneet olivat replikoita, tietenkin, mutta oli mielenkiintoista nähdä, millaisilla viritelmillä lentäminen on aloitettu. Kaikki silloiset lentäjät olivat sankareita! Muutama toisen maailmansodan kone oli myös esillä sekä V1:n ja V2:n rakettimoottori. Suihkukonekoneita oli paljon, myös Itä-Saksan neukkukalustoa Migeineen ja Suhoi-koneineen. Lisäksi näytillä olivat Mig 21 -hävittäjä ja Iljushin-pommikone, joita oli Suomenkin ilmavoimilla.

Koneiden lisäksi saimme runsaasti tietoa Saksan sotilasilmailusta ja lentokentän historiasta. Kenttä rakennetiin vuonna 1935 ja se oli ruohokenttä eli silloin ei ollut asvaltoituja kiitoteitä; kentän avasi itse Adolf Hitler. Kenttä poistettiin käytöstä vasta vuonna 1995.

Museoon oli vapaa pääsy eikä siellä ollut ruuhkaa. Takaisin tulimme kolmella eri bussilla, suuntana Berliinin keskustassa sijaitseva DDR-museo, joka kuvaa elämää entisessä Itä-Saksassa, Deutsche Demokratische Republik, DDR.

DDR-museo oli kiinnostava ajankuva lähihistorian vuosikymmeniltä, jaetusta Saksasta. Toisaalta oli mahdollista tutustua tornitalon asunnon eri huoneissa tavallisten ihmisten elämään ja toisaalta esillä oli Stasin eli valtion turvallisuuspalvelun ja salaisen poliisin toimintaa Itä-Saksassa vuosina 1950–1990. Stasi oli poliisiorganisaatio, joka soluttautui kaikille elämän osa-alueille ja jolla oli laaja ilmiantajaverkosto toisinajattelijoiden murskaamiseksi. Ja toki museossa oli Nukkumatti heittämässä unihiekkaa, tuo meille suomalaisillekin tuttu hahmo Pikku Kakkosesta.

Wienissä voisi olla vaikka kuinka kauan, sillä nähtävyyksiä riittää: museoitakin on toista sataa. Mutta meitä kutsuivat jo muut maisemat, ja paluu kotiin alkaa häämöttää: reilipäiviä on jäljellä nyt 10. Ennen paluuta käymme kuitenkin vielä muutamassa kaupungissa, ja niistä ensimmäinen on Berliini, johon majoituimme kolmeksi yöksi – aika on helpoin laskea öinä majoituksen hankinnan takia. Berliinissä meillä oli taas airbnb.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Wienin päärautatieasemalle ja siitä junaan. Olimme ostaneet paikkaliput, mikä oli hyvä, sillä juna oli täysi. Emme saaneet paikkoja ekaan luokkaan, mutta toinenkin luokka oli ihan ok. Juna kulki max 200 km/h, joten mitään huippuvauhtia ei nyt menty. Matka-aikaa oli tulossa seitsemän ja puoli tuntia ilman vaihtoja, joten meillä oli aikaa varata seuraavat majoitukset ja paikkaliput, kirjoitella, päivittää kuvagalleriaa ja lukea päivän nettilehdet. Olimme tehneet eväät mukaan, ja junassa oli ravintolavaunukin. Tosin kun menimme vaunuun, ravintola oli kiinni, sillä edelliset työntekijät olivat lähteneet ja uudet tulivat vasta seuraavalta asemalta. Mutta mikäs kiire meillä olisi.

Saksan pääkaupunki Berliini onkin oikea jättiläinen, sillä se on paitsi Saksan myös Euroopan unionin suurin kaupunki. Se sijaitsee itäisessä Saksassa vain noin 70 kilometrin päässä Puolan rajalta. Vuonna 2006 avattu Berliinin päärautatieasema on myös Euroopan suurin risteysasema, mutta suunnistaminen siellä oli helppoa. Sen sijaan lähiliikenteen päivälippujen ostaminen netistä tuotti suuria hankaluuksia: toiselle saimme kahden päivän lipun mutta toiselle emme – molemmista olivat kyllä rahat menneet tililtä. Eipä siinä muu auta kuin reklamoida ja ostaa toiselle yksittäisiä lippuja ☹

Viimein pääsimme majoittumaan, kauppaan ja illalliselle. Huomenna on unien jälkeen taas uutta virtaa museopäivää varten. Ja toivon mukaan saamme päiväkahville berliiniläisistä leivonnaisista tunnetuimman eli berliininmunkin, täkäläisittäin Pfannkuchen. Kuvattavaa ei tälle päivälle ollut.

Eurooppa-päivää vietimme yhdessä Wienin tunnetuimmassa nähtävyydessä, Schönbrunnin linnassa, jonne pääsimme kätevästi metrolla. Emme olleet ostaneet lippuja etukäteen, mutta jonotus ei kestänyt kauaa. Tämä keisarillinen palatsi on rakennettu jo 1600-luvulla, mutta vasta keisarinna Maria Teresia rakennutti ja korjautti Schönbrunnin (”kaunis lähde”) nykyiseen asuunsa 1700-luvulla. Hänen lähimmät seuraajansa eivät olleet kiinnostuneita linnasta, kunnes siitä tuli Habsburg-dynastian keisarillinen kesäasunto. Myöhemmin keisari Frans Joosef I asui siellä suurimman osan elämästään, ja nähtävyytenä linna onkin nykyisin pitkälti tuotteistettu hänen puolisonsa keisarinna Elisabetin eli Sisin / Sissin ympärille. Vuonna 1917 linna siirtyi Itävallan valtion omistukseen ja sekä palatsi että sen puutarhat ovat Unescon maailmanperintöluettelossa.

Linnassa on kaikkiaan 1 441 huonetta, joista 45 on avoinna yleisölle. Ihailimme linnaa sekä sisältä että ulkoa, ja hieno puutarha teki vaikutuksen. Alue on valtava, joten siihen tutustumiseen kannatta varata useampi tunti aikaa. Voi vain kuvitella, millaista keisarillinen elämä on ollut Itävallan loiston päivinä! Tänään paistoi aurinko ja oli noin 15 astetta lämmintä, joten keli oli sopiva linnan puutarhassa käyskentelyyn.

Alueella sijaitsee myös maailman vanhin eläinpuisto, Tiergarten Schönbrunn, jossa emme kuitenkaan käyneet. Sen sijaan Maria Teresian aikaan palatsia vastapäätä olevalle korkealle mäelle rakennettuun Gloriette-paviljonkiin kapusimme ja söimme siellä keisarillisessa ympäristössä ne kauan odotetut sacherkakut.

Kintut hellinä tulimme metrolla takaisin asunnolle ja aloimme valmistautua huomiseen lähtöön kohti Berliiniä. Siellä varmaan pääsemme muutamaan sotamuseoon 😊

Hyvien yöunien ja omatoimiaamiaisen jälkeen Jari lisäsi kuvia reilisivustomme galleriaan ja Jaana pusasi netistä lippuja Wienin julkisen liikenneverkoston kulkuvälineisiin. Ostimme kahden päivän rajoittamattomat liput, jotka tulivat heti käyttöön, kun suuntasimme tämän reilin ensimmäiseen sotahistorian museoon, Heeresgeschichtliches Museum. Ratikkakyydillä, Straßenbahn pääsimme mukavasti perille.

Meitä odotti jo ulkoapäin komea rakennus, joka on valmistunut vuonna 1856 ja on siksi kaupungin vanhin museo. Se keskittyy Habsburgien monarkian historiaa 1500-luvun lopulta monarkian hajoamiseen vuonna 1918. Museossa on runsaasti upeita sotaan liittyviä maalauksia ja esineistöä, jopa auto, jossa Itävalta-Unkarin kruununperillinen Franz Ferdinand ja hänen vaimonsa ammuttiin vuonna 1914. Sarajevon laukauksina tunnettu tapahtuma käynnisti ensimmäisen maailmansodan.

Esillä on myös paljon maalauksia Itävallan keisarista, Unkarin ja Böömin kuninkaasta Frans Joosefista (saks. Franz Joseph) ja useita keisarille ja hänen pojalleen, kruununprinssi Rudolfille, kuuluneita henkilökohtaisia ​​esineitä. Frans Joosef hallitsi maataan 68 vuoden ajan, mutta häntäkin kuuluisampi taitaa olla hänen vaimonsa Elisabet eli Sissi tai Sisi, josta on tehty elokuviakin, pääosassa Romy Schneider.

Museon jälkeen kävimme asunnolla päiväleposilla, ja sitten jatkoimme metrolla matkaa Wienin vanhaankaupunkiin. Piipahdimme keskiaikaisessa goottilaisessa roomalaiskatolisessa katedraalissa, Stephansdom, Pyhän Tapanin tuomiokirkko. Kirkossa oli parhaillaan menossa messu, ja kävin tapani mukaan sytyttämässä kynttilän kaikille rakkaillemme.

Ilma oli aika viileä, noin 10 astetta, joten tulimme vanhankaupungin kierrokseltamme täpötäydellä metrolla asuntomme läheltä bongaamaamme ruokapaikkaan, ja vihdoin tulivat Schnitzelitkin syötyä. Sitten kotimaan uutiset, urheiluruutu ja kauniille unille.

Aamiaisen jälkeen lähdimme taas matkaan, ensimmäisenä kohteena Hardbrücken lippuautomaatti. Lippujen ostaminen sujui vaivattomasti, ja surahdimme nopeasti Zürichin päärautatieasemalle. Siellä sitten odottelimme junaa meneväksi Innsbruckin kautta Wieniin. Zürichin ja Innsbruckin välisellä osuudella ensimmäisessä luokassa olisi ollut panoraamavaunu, mutta siihen emme enää saaneet paikkalippuja. Tyydyimme siis toiseen luokkaan, jossa ikkunoita oli kuitenkin riittävästi maisemien ihailuun. Juna kulki välillä ylhäällä vuorten rinteillä, ja välillä mentiin alhaalla laaksoissa. Pilvet roikkuivat tänään vuorten huippujen päällä ja toivat oman tunnelmansa maisemaan. Kaiken kaikkiaan hienoa katseltavaa mutta jälleen kerran vaikeaa kuvattavaa.

Innsbruckissa oli nopea viiden minuutin vaihto Wienin-junaan, mutta raiteet olivat vierekkäin, joten hyvin ennätimme. Suuntasimme nyt ensimmäiseen luokkaan, ja istumapaikat löytyivät helposti, vaikka emme olleetkaan ostaneet Rail Plannerissa suositeltuja paikkalippuja. Tuntui maalaisista ihan luksukselta, kun ensimmäisen luokan matkustajille oli oma tarjoilijakin. Tyydyimme kuitenkin poikkeamaan ravintolavaunussa.

Wienistä olimme varannnet airbnb-asunnon kolmeksi yöksi, ja tavoitteena on herätä huomenna ilman puhelimen pirinää. Kun juna oli saapunut Wienin asemalle, kävelimme asunnolle ja pääsimme suht kivuttomasti sisälle. Levittäydyimme tavaroinemme oikein kivaan kämppään, ja sitten olikin lounaan ja kauppareissun aika. Illan päätteeksi sovimme, mihin Wienin nähtävyyksiin tutustumme kahden seuraavan päivän aikana.

Olimme tutkailleet netistä, että nähtävyydestä käyvät myös Wienin kahvilat ja että sacherkakku on ihan must. Wienissä pitää syödä myös ainakin kerran Wiener Schnitzel eli wieninleike. Wieninleikkeeseen suhtaudutaan sen nimikkokaupungissa suurella hartaudella. Aito Wiener Schnitzel on jättimäinen, vasikanlihasta (Kalbschnitzel) leivitetty leike, joka tarjoillaan sitruunanviipaleen ja perunasalaatin kera. Wieniläiset eivät kuulemma voi käsittää niitä, jotka tarjoavat wieninleikkeensä jonkun kastikkeen kera! Katsotaan, millaisen kattauksen saamme.

 Illan päätteeksi teimme suunnitelman loppureilin kaupungeista ja kotiinpaluusta. Kaikki loppuu aikanaan, viimeinen mahdollinen reilipäivä on ma 19.5. 😊

Aamiaisen aikana Lyonissa oli puhelimeen tullut ilmoitus junalakon mahdollisista vaikutuksista tämän päivän aikana. Hups! Mutta ei auttanut jäädä tuleen makaamaan, joten lähdimme rinkat selässä kohti asemaa katsastamaan tilannetta. Onneksemme meidän junaamme ei ollut peruttu, joten pääsimme puksuttamaan paikallisjunalla kohti Geneveä ja siitä sitten Intercity-junalla kohti Zürichiä, Pohjois-Sveitsiä. Kumpaankaan junaan ei tarvinnut paikkalippuja, joten helpotus tämäkin. IC-junassa olimme ihan ykkösluokassa. Tosin huvit olivat vähissä, sillä Sveitsi ei kuulu raoming-alueeseen, jolloin netti maksaa 6 snt / Mt. Eli nettiä selattiin vasta hotellin ilmaisessa wifissä.

Netissä kerrottiin, että Zürichiä, Sveitsin suurimmasta kaupungista ei puutu mitään: sijainti järven ja Limmat-joen rannalla lumihuippuisten vuorten lähistöllä on kuin suoraan sadusta. Väitetään jopa, että elämänlaatu 400 000 asukkaan Zürichissä olisi maailman korkein. No, ei unohdeta, että Suomi on maailman onnellisin maa 😊

Tänään Zürich otti meidät kuitenkin vastaan viileästi: asteita oli noin 10 ja tuuli aika navakasti. Kun olimme kirjautuneet hotelliin, lähdimme selvittämään, miten pääsemme aamulla aikaisin päärautatieasemalle seuraavaa siirtymistä varten. Kysyimme asiaa respasta, ja saimme kuulla, että mahdollisuuksia oli kaksi: joko mennä ratikalla (hidas) tai ostaa liput Hardbrückelle, eräänlaiselle maanpäälliselle (?) metrolle (nopea). Lähdimme tutkailemaan tilannetta, ja kyselimme paikallisilta vielä apuja. Tilanne alkoi selvitä, ja huomenna aamusta suuntaamme Hardbrücken lippuautomaatille, ja toivomme, että kortti toimii, sillä emme ole vaihtaneet Sveitsin frangeja näin lyhyttä vierailua varten.

Seuraavaksi oli myöhäisen lounaan vuoro. Kävimme myös lähi-Coopissa kyselemässä adapteria, mutta juuri tarvitsemamme oli loppu, joten ostimme sen sitten hotellilta. Olimme kysyneet respasta adapteria lainaan, mutta virkailija kertoi, etteivät he enää lainaa niitä, sillä ne eivät olleet palautuneet takaisin. Samalla respareissulla selvitimme myös, onko hanavettä turvallista juoda, ja kuulemma on. Etelä-Euroopassa olimme olleet pulloveden varassa, joten nyt helpottaa tässä kohtaa.

Kaiken tämän jälkeen olimme jo aika ryytyneitä, joten palasimme hotellille ja menimme ajoissa nukkumaan. Sentään pari hauskaa arkipäivän asiaa Zürichistä  bongasimme: liikennevaloissa jalankulkijan on mahdollista valita kävelykeppimerkki, joka tarkoittaa joko hidasta kulkua tai valkoista keppiä – tarkoitus ei selvinnyt. Ja WC-pöntöt ovat tavallista korkeampia, sillä sveitsiläiset haluavat olla vuoren huipulla jopa vessassa 😊

Tyttäremme Anni kirjoitti taannoin, että olisi kiva kuulla, miten valitsemme kohteet ja miltä junassa matkustaminen tuntuu – miten saamme ajan kulumaan. Vastasinkin hänelle, että kun aloimme miettiä tätä toista reiliämme, listasimme, missä maissa haluaisimme käydä ja mitkä nähtävyydet kiinnostaisivat: netti ja esim. fb:n matkailuryhmät tarjoavat hyviä vihjeitä. Mutta varauduimme myös muutoksiin, eli emme buukannet esim. kaikkia majoituksia etukäteen. Tälläkin hetkellä reilin loppupuoli on vielä avoin. Päivitämme itsellemme matkasta pienimuotoista Exceliä, joka laskee jäljellä olevat päivät, jotta ennätämme kotiin ennen reililipun umpeutumista.

Junamatkat rajoitamme yleensä 4–5 tuntiin kerralla, eli teemme ns. väliyöpymisiä kaupungeissa, joihin meillä ei ole tarkoituskaan tutustua syvällisemmin. Näissäkin kohteissa kyllä ennätämme yleensä tehdä ainakin pienen kierroksen. Junassa kirjoitellaan matkapäiväkirjaa, tarkennetaan reittiä, varataan majoituksia – jos netti toimii suht kunnolla, ja tietysti ihaillaan maisemia. Jaanalla on lukemista mukana, Jari kuuntelee äänikirjoja. Matkat sujuvat yleensä joutuisasti.

Heippa Espanja, nyt lähdetään Ranskaan! Suuntasimme aikaisin aamusta Tarragonan asemalta Barcelona Sants -asemalle ihmettelemään, mistä nyt pääsisimme Lyonin-junaan. Ensin tulimme pois lähijunien alueelta, sitten turvatarkastuksen kautta kaukojunille ja paikkalippujen tarkastukseen kahteen kertaan. Ja ensimmäisen luokan vaunuun suht leveille penkeille. Kohta jo tulikin kahvikärry, tosin kahvit olivat maksulliset – muuten olimme varautuneet omin eväin. Tänään siis söimme aamiaisen junassa.

Matka Lyoniin kesti viisi tuntia, mutta vaihtoja ei onneksi ollut. Majoituimme hotelliin yhdeksi yöksi, huomenna jatkamme matkaa Sveitsiin. Vaikka Lyon oli meille väliasema ja yöpymispaikka, ennätimme käydä piiiiitkän kävelyn kaupungilla.

Lyon sijaitsee itäisessä Ranskassa eikä olekaan mikään pikkukaupunki, sillä asukkaita on esikaupungit mukaan lukien yli 1,7 miljoonaa. Sinne sekaan upposi hyvin kaksi reililäistä. Kaupungin keskusta on kahden joen yhtymäkohdassa: Rhônen ja sen sivujoen Saônen. Kiinnostava knoppitieto ainakin meille dekkareiden lukijoille on, että Interpolin, kansainvälisen rikospoliisijärjestön keskuspaikka sijaitsee Lyonissa.

Tavoitteenamme oli nähdä Eiffelin tornia muistuttava Tour métallique de Fourvière, joka 86-metrisenä erottuu hyvin maisemasta, ja taas: rakennus on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi. Netin mukaan vanhankaupungin, Vieux Lyon, raunioille piti päästä paitsi kävellen myös köysiradalla, mutta koska tällaiset radat välttelevät meitä (kuten Gibraltarilla), päätimme porraskävellä ylös. Emme laskeneet portaita, mutta niitä oli paljon. Välillä piti huilata ja sitten taas jatkaa matkaa, mutta näkymät ylhäältä olivat kyllä hienot.

Alas huipulta tulimme sitten viisaasti (?) metrolla: pieni pätkä rataa oli nopeasti ajettu. Päätimme ajaa metrolla aina hotellille asti, ja saimmekin metron turistioppailta opastusta ihan kädestä pitäen. Oikein kiva ajatus, vaikka olisimme kyllä selvinneet itsekin. Sitten päivällisen kautta hotellihuoneeseen ja valmistautumaan huomiselle taipaleelle Zürichiin, Sveitsiin, joka on niin kallis maa, että raaskimme olla siellä vain yhden yön. Seuraavassa kohteessa olemme sitten pidempään.

Hauskana yksityiskohtana bongasimme yhdestä ikkunasta suomalaisen Eero Aarnion Puppy-koiran.

Ja vielä lopuksi: Kuvagalleriaan on nyt tullut parin kohteemme lisäkuvia, ja jatkoa tulee pikkuhiljaa sitä mukaa, kun junan netti toimii.

Aamusta pyykille, aamiaiselle ja sitten nokka kohti Barcelonaa. Homman piti olla helppo, mutta kun tulimme Tarragonan asemalle, ei junaa Barcelonaan näkynyt taululla. Kävimme kyselemässä lippuluukulta, missä on vika, ja virkailija toisti espanjaksi: kunit, kunit. Siinä sitten ihmettelimme, mistä mahtaa olla kyse, kunnes selvisi, ettei Barcelonaan ole tänään suoraa junayhteyttä vaan ensin pitää mennä junalla asemalla nimeltä Cunit ja siitä sitten bussilla Barcelonaan. Huomenna suora yhteys kuulemma jo kulkee. Toivotaan niin.

Kun pääsimme perille Barcelonaan, huomasimme, että metro on helpoin kulkuväline kaupungin sisällä. Ostimme metroliput asemalle Sagrada Familia, ja perfecta: viimeinkin saimme omin silmin todistaa tämän mahtavan kirkon olemassaolon! Muutkin turistit olivat ennättäneet paikalle, joten sisälle emme edes haaveilleet menevämme. Mutta (hankalaa) kuvattavaa löytyi ulkopuoleltakin: tornit kohoavat korkeuksiin, joten niiden vangitseminen kuvaan on haasteellista. Olemme matkoillamme nähneet monenlaisia kirkkoja ja katedraaleja, mutta kyllä Sagrada Familia on yliveto. Ja kirkkoa rakennetaan yhä: paikalla oli nostokurkia, osa rakennelmista oli huputettuja ja työ jatkui.

Sagrada Familia, Temple Expiatori de la Sagrada Familia, roomalais-katolinen basilika on ollut rakenteilla vuodesta 1882, ja nykyään arvioidaan, että kirkko voisi olla melko valmis vuonna 2026 mutta täysin valmis vasta vuoden 2040 jälkeen. Näkee ken elää. Kirkko on arkkitehti Antoni Gaudin suurin ja viimeinen työ. Tarinan mukaan Gaudi muutti lopulta kirkkoon asumaan ja eli siellä erakkona 16 viimeistä elinvuottaan. Ja yllätys: kyseessä on Unescon maailmanperintökohde.

Kun olimme kuvanneet kirkkoa puolelta jos toiselta, lähdimme kävellen kohti arkkitehti Gaudin muita luomuksia Passeig de Gràcia -kadulle. Katu on paitsi ostos- ja ravintolakatu myös kuuluisimpien Gaudin suunnittelemien rakennusten sijaintikohde. Siellä on muitakin merkittäviä rakennuksia, joita on rakennettu Gaudín hengessä.

Tämän jälkeen olimme sitä mieltä, että oli aika palata omia jälkiämme takaisin: ensin metrolla sille pysäkille, jolle bussi meidät aamulla jätti, siitä bussiin ja sitten junaan. Kun olimme takaisin Tarragonassa, kävimme vielä kaupassa ostamassa eväitä huomiselle junamatkalle ja hakemassa alakerran lähiruokapaikasta take awayt. Lopuksi pakkasimme rinkat mahdollisimman valmiiksi huomista lähtöä varten, ja pääsimme suht aikaisin unille. Olipa taas seikkailupäivä 😊. Reilimme alkaa olla nyt puolivälissä, joten pikkuhiljaa alamme suunnata kohti Keski-Eurooppaa ja siitä sitten yhä pohjoisemmaksi.

Jari: Ukko Timonen kyllästyi etelän huolettomaan meininkiin. Tuntuu, että joka päivä on säätämistä, paikkalippuja, epävarmuutta, liikaa järjestelmien suunnittelemattomuutta. Huomenna jo matkustamme Ranskan puolelle. Keski-Euroopassa on järjestelmällisempi meininki. Jos katsastas muutaman suurkaupungin…